Eilinen ilta tai siis yö oli aivan uskomattoman mahtava. Oli niin kivaa ettei ole kyllä aikoihin ollut. Mulla ehkä kuitenkin, pääsääntöisesti ainakin, on maailman mahtavimmat työkaverit.
Tänään nukuin ooooikein pitkään. Eipä tuo tenttiin lukeminen muutenkaan oikein napannut. Nousin yhden aikaan kun postiluukku kolahti. Sen jälkeen olen vain tuijottanut telkkaria, pyörinyt netissä ja loppujen lopuksi jopa tein ruokaa. En pysty ymmärtämään miksi kello on jo noin paljon. Huomenna tuleekin sitten kiire päivä kun pitää ehtiä pesemään pari koneellista pyykkiä ja käydä kaupassa ja lukea tenttiin ja siistiä kämppää ja viettää aikaa kaverien kanssa. Ehkä nyt siis pari kuppia kahvia ja tenttikirjan ääreen.
Mutta syy miksi postiluukku niin paljon kolisi oli se että maanantaina taisin taas sortua iltamyöhäisellä nettishoppailun helppouteen.
Olen aivan liian helppo mainosten ja tarjousten uhri. Sain muutama viikko sitten Discshopilta viestin etten ole tilannut heiltä pitkään aikaan ja sen takia antoivat 5 euron alennuskoodin. Tämä houkutteli mutta vielä tässä vaiheessa jätin tilaamatta. Kun maanantaina sähköpostiini ilmestyi viesti että nyt pystyi tilaamaan ilman postikuluja olin jo klikkailemassa tuotteita kassalle. Discshopilla on aina niin nopea palvelu. Jos tilaa ennen iltapäivä kolmea, ovat tuotteet ovella jo seuraavana päivänä. Nyt tilasin myöhään maanantai-iltana ja tuotteet tulivat siis tänään.
Joko tunnistatte?
Kyllä. Teho-osastoahan minä tilasin. Tuota kyseistä kautta olen himoinnut jo kauan ja nyt kun tarpeeks monta viikkoa tilanne Discshopilla on ollut "1 tuote varastossa" en kyennyt enää riskeeraamaan että joku muu kuitenkin ehtisi ennen minua. Muut kaudet kun maksoivat jälleen 60 euron tietämillä ja tämä oli vielä vain 25 euroa ja minullahan oli alennus olemassa. Tätä onkin sitten tuijoteltu tänään.
Olihan minun pakko tilata muutakin. Sen jälkeen kun luin että SuomiSuosikit on ilmestynyt olin varma että se minun on saatava. Sitten aloin miettiä että haluanko tosiaan laulaa Pojun Poika saunoo yhä edelleen tai JVGn Häissä. No enpä kyllä halua. Sanotaanko että tuo Poika saunoo alkaa olla jo niin last season että ehkä kuitenkin tyydyn tuohon vanhempaan peliin. Ennestään vanhempieni luota löytyy SuomiPop, Queen ja sitten se ensimmäinen ihan perus Singstar-peli. Jokaisella levyllä on kuitenkin aina niitä biisejä joita ei vain voi laulaa joten kaipasin jotain uutta. Nyt sitten toivotaan että minun ei tarvitse mennä maanantaina töihin vaan saisin viettää pitkän vapaan vanhempieni luona :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti